
TUNNELMALLISTA JOULUNAIKAA JA KAIKKEA HYVÄÄ TULEVALLE VUODELLE 2010!
Joulutunnelman luomiseen on tänä vuonna ollut hyvät puitteet. Lunta on ollut maassa jo pitkän aikaa myös täällä Espoossa ja viimeisin pyry alkoi eilen puolilta päivin ja loppua ei vielä näy! Joulukorttejakin on jo tippunut postiluukusta ihan mukava pinkka. On aivan ihanaa saada kortteja myös ihmisiltä, joilta ei sellaista osannut ollenkaan odottaa :)
Omat kortit lähtivät matkaan hyvissä ajoin. Ulkomaankortit laitoin jo vähän aiemmin; kohdemaina USA, Espanja, Ranska ja Saksa. Tein neljänlaisia kortteja, tähän lopuksi vielä muutama kuva niistä.
No comments:
Post a Comment